030

Sydän on särkymistä varten.

029

Olen väärään kohtaan väkisin painettu palanen. Osa palapeliä, mikä ei sovellu sijalleen, kun tarkastelee lähemmin. Muoto ja koko ovat melkein oikein, ulkokuori hämää ja saat palasen survottua kohtaan, johon sen luulet kuuluvan. Kuitenkin se on väärässä kohdassa. Se kuuluu jonnekin muualle. Kenties se löytää paikkansa viimeisenä.

On joulu. Olen perheen parissa. Tahdon kotiin, omaan kotiini. Nukkumaan. Piiloon peiton alle. Itkemään. Olen surullinen, katkera, vihainen ja yksin.

Hyvää ähkyä.

028

Äiti on vähän väsynyt. Huolimatta siitä, että vauva on karvaista mallia, joka syö sähköjohtoja ja kenkiä. Lapsi myös haukkuu ja komentaa ulos. Saako äiti ostaa suklaata ihan vain siksi, että on pimeämpää kuin eilen?

027

Menneisyys tulee vastaan baarissa, käy kylässä ja lähestyy viestillä. Menneisyys tahtoo minut, mutta oikea hetki oli ja meni neljä vuotta sitten.

026

Tyhjien sanojen perintönä niitä seuraaville ajanmääreille on hiljaisuus. Se on kaikki, mitä on jäljellä. Hiljaisuus, jota hengitän ja kosketan. Jossa elän ja joka minua ympäröi. Katkeruus koputtelee ovella kylmän ja kohmeisen kaupungin puolella. Täällä missä minä olen, on koti. Koti, jolla on häntä ja terävät hampaat. Koti, jolle omistaudun. Tässä tilassa, jossa tuntuu suurten ikkunoiden veto on myös ystäviä nestemäisessä muodossa. Niihin tänään keskityn. Niihin olen keskittynyt kaikkina niinä iltoina, jolloin ruskea lasipurkki ei ole ollut mahdollisuus.

025

Juhlin syntymäpäiviä eilen kahdestaan koiran kanssa. Viiniä join lasillisen ruoan kanssa. Kaksi vuosikymmentä takana ja oma hännänheiluttaja vieressä. Pilleri piti unessa tarpeeksi pitkään.

024

Bentsoa naamariin ja kaikki muuttuu paremmaksi. Eiku?

023

Huomenna siitä, kun hän lähti on kaksikymmentäkolme päivää. Odotan koko ajan, milloin ovi napsahtaa ja hän astuu sisään. Vaikka hänellä ei ole enää avainta.

Hengittäminenkin sattuu. Voin melkein koskettaa tyhjyyttä.

022

Päänsärkyyn ei auta kahvi eikä suihku. Viime yönäkään ei nukuttu. Kun sammuttaa näytöt ja valot, tarkistaa herätyksen ja sukeltaa peiton alle, alkaa päässä pyöriä entistä pahemmin kaikki. Kyyneleet kirvelevät ja riski tarttua puhelimeen kasvaa eksponentiaalisesti. En uskalla laittaa nukkumaan ennen kuin on niin väsy, että nukahtaa välittömästi yksinäiseen sänkyyn kaaduttuaan. Luento alkaa kahden tunnin kuluttua, ja olo on kuin lapsena liian monen kierroksen jälkeen karusellissa. Motivaatio lähteä talsimaan pysäkille vaakasuorassa kasvoille iskevän räntäsateen sekaan on mitä korkeimmalla tasolla.

021

Helppoahan se olisi, jos itseinho kohdistuisi ulkoiseen olemukseen. Voisit laihduttaa, lihottaa, peittää viat ja korostaa hyviä puolia. Käydä vaikka plastiikkakirurgilla. Vaan entä, jos peilistä näkyvä on ihan okei, ja se, mitä inhoat ja halveksut on oma luonteesi? Entä, jos et vain kestä itseäsi, minuuttasi, oikeaa sinää?

Ystävää myydään 0,75 l:n pullossa, eikä se kehota sinua menemään hoitoon.

020

Jos puolet sinusta on vielä kuin ennen
sen toisen mukana
on mies jonka tunnen

Stella - Puolet sinusta

En tiedä mikä on vaikeinta. Opetella olemaan yksin, niin yksin vai se, että minä olen niitä naisia, jotka polttavat kynttilää kummastakin päästä yhtä aikaa ja ovat itse vastuussa kaiken tuhoutumisesta.

Lumen heijastama valo helpottaa vähän. Joka vuosi näihin aikoihin sama juttu. Vaikka en olisikaan eronnut ja sydänsuruinen (mikä ilmeisesti tapahtuu joka toinen vuosi), valvon yöt ja nukun päivät. Vuorokausirytmi on kääntynyt päälaelleen ja imen sisääni kaiken tämän pimeyden.

"Ja ei musta tarvi huolehtia, kyllä minä pärjään."

Minä en.

019

Mitä oikein kuvittelet? Voin kerrassaan loistavasti! Vedän unohduskännejä, olen keventynyt viikossa viisi kiloa ja itkukohtaus voi kestää kymmenen tuntia. Paras dieetti ikinä: rikkinäinen minä ja särkynyt sydän.

018

Minä vaadin kunnioitusta ja arvostusta. En aio olla mikään itsestäänselvyys. Olen aineellinen olento, joka hengittää ja ajattelee, tuntee ja kokee. Kenties tein väärän, liian lopullisen ratkaisun, mutta se oli tarpeen. Toisten teiniangstiajat eivät ole vieläkään ohitse, ja pienikin vastoinkäyminen luo valtavan negatiivisuuden noidankehän. Tämän syksyn ensimmäiset opintopisteet napsahtivat tilille, enkä taida sittenkään luovuttaa suomen kielen sivuaineopintojen suhteen. Hyvä on, hän on nyt loukkaantunut ja minulle vihainen. Vaihteeksi näin päin.

Mutta etkö sä kuitenkin antaisi anteeksi ja tulisi takaisin, ja taikoisi taas eläväksi meitä?

017

Nakkasin miehen juuri pihalle, koska en kestä enää tätä tilannetta. Olen kännissä ja tahdon kuolla. Samalla tahdon, olen tahtonut jo monta kuukautta, että hän tulee takaisin ja ymmärtää koko ajan rakastaneensa minua. Nyt voisi vaikka antautua takaraivossa kuiskivalle äänelle ja antaa periksi. Terälle. Laihtumiselle.

016

Minulla on paha aavistus siitä, mihin tämä tie vie. Syksy on kuin hiljainen hetki. Muistoa kunnioittaen. Ihmeitä odotellessa. Vähemmästäkin tässä kyynistyy.

Kävimme Tietomaassa. En muista milloin olemme viimeksi tehneet jotain näiden seinien ulkopuolella ihan vain kahdestaan.

015

Sanat ovat hukassa, samaten hellyys. Ruoka on välillä jäähtynyt, ja pelkään välillä tunteiden kokevan saman kohtalon. Kuluvatko ne näin kokonaan puhki? Muuttavatko asiat kulkuaan, ottavatko ne eri kurssin kuin aikaisemmin? Jos, niin mihin suuntaan? Mitä tapahtuu, kun koittaa se päivä, jolloin löydät sen jota rakastat?

 Entä, jos se en ole minä?

Toisaalta olen sulaa ja pehmeää, kun on vain me kaksi nenäkkäin yövalon kajossa.

Älä lähde. Älä enää.

014

Tahtoisin olla sellainen vahva nainen, joka ei takerru epätoivoiseen rakkauteen, hyväksy kompromisseja, jotka tuntuvat vain osittain oikeilta, anele tietoja ja sorru sovitteleviin viesteihin kesken yksinäisen viikonlopun ja kalsarikännien. Joka toteaa: "Miehistä viis!" ja jatkaa elämäänsä pystypäin. Sen sijaan olen nainen, joka tarttuu puhelimeen, ei pysty elämään ilman rakkauttaan ja hengittää häntä. Sanoo samoin kuin Chisun Tie, Sama nainen (ilman pahoinpitelyä) ja Sabotage.

Kyllä, Qstock oli hyvä.
Kyllä, olen epätoivoinen.

Kyllä, olen hukassa ja janoan häntä.

013

Olipa kerran perjantai.

Alkoholilla saattaa olla osuutta asiaan.

012

Jotta voit tietää rakastatko, määrittele minulle ensin rakkaus. Minäkin kaipaan viereesi nukkumaan. Vaikka olenkin mielestäsi vain kaikin tavoin tuttu ja turvallinen, luo se silti vähäsen toivoa. Kenties turhaan. Tällä viikolla tuntui, että oikeasti tahdoit olla seurassani ne illat. Tämä sotku ei tunnu oikealta. Ei luonnolliselta. Niitä sinä aina olet minulle ollut.

The Cinematic Orchestra - Arrival of the Birds & Transformation

011

Mitä minä baarissa teen, kun se yksi ainut, joka kelpaa on toisaalla. Kenties toisten kanssa.

010

"Sä et siis rakasta mua enää."
"Se on valitettavaa."

Taidan olla... suhteeton.

009

Sikäli huomenna kolahtaa postilaatikkoon kirje, eikä valintakoesalissa raapustelleiden muutamien kymmenien ihmisten joukossa ollut toista täsmälleen samannimistä, pääsin kouluun. Voit kutsua mua kirjallisuudenopiskelijaksi.

008

Maanantaibiisien maanantaibiisi

Ai miten niin ilmassa on väsymystä ja kärttyisyyttä?

007

Perjantai-illan satoa: miehen tultua iltavuorosta menu piti sisällään mustikkapiirakkaa ja porsaanpihvejä kermakastikkeella ja aurajuustolla - unohtamatta paistettuja ananaksia ja sipuleita. Kaveriksi lohkoperunoita. Tein salaattiakin, mutta se unohtui jääkaappiin. Jäipä enemmän salaattijuustoa minulle ja yksin minulle. Kuutioita urakalla parempiin suihin popsiva tapaus lähti työkavereiden kanssa syömään ja leffaan. Minä istun koneella hänen boksereissaan. Huushollaus on iloisesti kesken, mutta olkoon!

Samaisissa boksereissa olin aikaisemmin tällä viikolla lähdössä kauppaan. Huomasin, ennen kuin pääsin rappuun asti. Miehen vaatteita on paljon mukavampi käyttää kuin omia. Varsinkin, jos on laiska, eikä jaksa etsiä kaapistaan tiettyä kangasriepua. Omistan täten turistisandaalit. Puolustuksekseni voin kertoa, että ne ovat tarkoitettu työkengiksi. Luulisi moisten hirvitysten olevan jalalle himpun verran tennareita parempi vaihtoehto. Vai?

006

Uusi asunto on mitä ihanin, ja minulla on paha tapa muuten vaan -lahjoa miestä.

005

Mietin, ajanko ihmiset pois tiedostamattani, vetäydynkö itse yksinäisyyteen vai jäänkö muuten vain omaan seuraani. Huomenna muutan, ja pakkaaminen on pahasti vaiheessa.

004

Koen omituista viehtymystä hautausmaahan. Lähdin nautiskelemaan lämmöstä ulos. Suunnitelmaan kuului pysähtyminen pääsykokeeseen lukemisen merkeissä, vaan sain kaatosateen niskaani. Tarkemmin: sateenvarjo sai. Orava ei sanonut moi. Se vain tuijotti. Vanhat hautakivet kertoivat tarinoita. Varsinkin ne kaikkein pisimpään sään armoilla seisoneet. Havaitsin monta merikapteenia vaimoineen. "Här hvilar" tuli myös tutuksi.

003

Oli aika, jolloin kuvittelin kaikkien lähelleni eksyneiden olevan terapeuttejani. Jos perhettä ynnä muita kyseiseen suneitarvitietäämunasioistamitään -kategoriaan kuuluvia ei lasketa. Siitä ei seurannut mitään hyvää. Tätä nykyä en pysty puhumaan edes sängyssä vielä tuhisevalle miehelle. Ei ole hänen ongelmansa olla osallinen kieroutumistani ja väsymyksen vääristämistä ulinoista. Näin ollen saan ehdotuksia, että pitäisikö minun kenties käydä juttelemassa jonkun ammattilaisen luona. Voi kun se olisikin niin helppoa.

Seinät pysyvät pystyssä, jos hän ottaa minut huomioon, olen saanut nukuttua työviikon pohjattoman uupumuksen pois ja pääsen syliin. Toisinaan olo on kuin pikkulapsella, mutta minä pelkään. Pelkään, että hän hylkää. Löytää paremman. Kauniimman, aktiivisemman, sosiaalisesti kykenevämmän, hauskemman, epäyliherkän, helpomman, fiksumman, järkevämmän. Kaikin puolin eri ihmiseksi päivitetyn version minusta. Pelkään, että se sama vanha kierre alkaa taas. Pelkään, etten pääse kouluun. Että menetän työn. Että menetän asunnon. Jään yksin ilman mitään turvaa. Mitään syytä.

On äitienpäivä. Kävimme perjantaina hänen äidillään ja eilen minun vanhemmillani. Luultavasti vain saan ajatuksillani aikaan suunnattomia hurrikaaneja muumimukissa. Suurentelen mitättömiä asioita pienessä mielessäni, koska olen muokannut pienen kurjan tunteen maailmanluokan katastrofiksi. Nainen, ryhdistäydy.

002

Jos mies vie sinut kesken kauppareissun seikkailemaan merenrantaan, pelastaa jään päälle joutuneen särjen tukehtumiskuolemalta ja paistaa vappumunkkeja bokserit jalassa, hänestä kannattaa pitää kiinni.

001

Kliseisesti ilmaistuna voitaisiin sanoa, että kasvoton kaupunki veti hartiat kyyryyn ja loi katseen maahan. Tuijotin ylikulkusillan kaidetta. Kuvittelin itseni kurkottamaan kohti tehtaiden sylkemää päästöpilveä ja avaamaan sylini uhkarohkeudelle. Esikaupungin Jeesus soi päässäni ja hivelin leukaani. Virnistäen. Tekoparta voisi olla pukeva. Astuin lähemmäs kaidetta. Alla murisi moottoritie. Pidin hiljaisen hetken tuolle rusakoiden hautausmaalle. Mietin, mitä hän sanoisi saadessaan tietää. Jäisikö. Lähtisikö. Paljonko minua vaadittaisiin, että olisin liikaa. Ei hänkään Minua kestäisi.