perjantai 29. maaliskuuta 2013

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

039

Maaliskuun aurinko on ihan kiva. Keltainen, sälekaihtimien läpi siivilöityvä. Tänään olen sokea sen armottomalle luonteelle ja jaksan uskoa, että kyllä tämä tästä. Elämä. Jotenkin. Niin sillä on tapana?

Kuulas on tämä kirpakka pakkaspäivä, ja niin on fiilikseen sopiva musiikkikin. Suljin kirjoittajaansa odottavat koulutehtävät luurankojen seuraksi kaappiin jonnekin pään perukoille.

Juuri nyt on vain valo.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

038

Koska eilinen ruokaviritelmä oli niin hyvää, ettei siitä ehtinyt edes ottaa kuvaa ennen parempiin suihin katoamista, leikin ruokabloggaajaa ja jaan reseptin.

Pinaattibroileri

250 g tuoretta pinaattia
450 g suikaloitua broileria
1 iso sipuli
150 g ranskankermaa
4 kynttä valkosipulia
1 limetin mehu
50 g kuorittuja maapähkinöitä
60 g vuohenjuustoa
soijakastiketta
mustapippuria
yrttiseosta
oliiviöljyä

Valmistus:

Pistä isoon kattilaan vettä kiehumaan pinaatin ryöppäystä varten. Kun vesi kiehuu, nakkaa pinaatti joukkoon ja keitä muutaman minuutin ajan. Kaada kaikki ryöppäysvesi pois ja huuhtele pinaatit.

Lorauta oliiviöljyä pannulle. Pilko sipuli ja kuullota se, lisää pannulle broilerirukan suikaleet. Kypsennä. Mausta soijakastikkeella, mustapippurilla ja yrttiseoksella. Lisää ryöpätty pinaatti, limetin mehu ja ranskankerma. Sekoita joukkoon murskatut valkosipulin kynnet ja maapähkinät. Anna kiehahtaa ja tarkista maku. Lisää vuohenjuusto. Hauduta jonkin aikaa.

Keitä kaveriksi esimerkiksi pastaa, valinta vapaa. Meillä syötiin riisiä, koska spagettipurkki olikin odotettua tyhjempi.