030

Sydän on särkymistä varten.

029

Olen väärään kohtaan väkisin painettu palanen. Osa palapeliä, mikä ei sovellu sijalleen, kun tarkastelee lähemmin. Muoto ja koko ovat melkein oikein, ulkokuori hämää ja saat palasen survottua kohtaan, johon sen luulet kuuluvan. Kuitenkin se on väärässä kohdassa. Se kuuluu jonnekin muualle. Kenties se löytää paikkansa viimeisenä.

On joulu. Olen perheen parissa. Tahdon kotiin, omaan kotiini. Nukkumaan. Piiloon peiton alle. Itkemään. Olen surullinen, katkera, vihainen ja yksin.

Hyvää ähkyä.

028

Äiti on vähän väsynyt. Huolimatta siitä, että vauva on karvaista mallia, joka syö sähköjohtoja ja kenkiä. Lapsi myös haukkuu ja komentaa ulos. Saako äiti ostaa suklaata ihan vain siksi, että on pimeämpää kuin eilen?

027

Menneisyys tulee vastaan baarissa, käy kylässä ja lähestyy viestillä. Menneisyys tahtoo minut, mutta oikea hetki oli ja meni neljä vuotta sitten.

026

Tyhjien sanojen perintönä niitä seuraaville ajanmääreille on hiljaisuus. Se on kaikki, mitä on jäljellä. Hiljaisuus, jota hengitän ja kosketan. Jossa elän ja joka minua ympäröi. Katkeruus koputtelee ovella kylmän ja kohmeisen kaupungin puolella. Täällä missä minä olen, on koti. Koti, jolla on häntä ja terävät hampaat. Koti, jolle omistaudun. Tässä tilassa, jossa tuntuu suurten ikkunoiden veto on myös ystäviä nestemäisessä muodossa. Niihin tänään keskityn. Niihin olen keskittynyt kaikkina niinä iltoina, jolloin ruskea lasipurkki ei ole ollut mahdollisuus.